Pieni Valo tarjoaa monipuolisia palveluja työhyvinvoinnin ja työyhteisöjen kehittämiseen. Palveluvalikoimaan kuuluvat työhyvinvointiluennot, osallistavat workshopit, räätälöidyt työhyvinvointivalmennukset sekä yksilövalmennus.
Palvelut suunnitellaan aina tavoitteiden ja tarpeiden mukaan. Olipa kyse uusien näkökulmien löytämisestä, yhteisen ymmärryksen vahvistamisesta tai pitkäjänteisestä työhyvinvoinnin kehittämisestä, tavoitteena on löytää oivalluksia ja konkreettisia keinoja, jotka kantavat mukana myös kohtaamisen jälkeen.
Uusia näkökulmia hyvinvointiin ja työelämään. Joskus yksi ajatus voi muuttaa tapaa, jolla näemme itsemme, työkaverimme tai koko työarjen. Pieni muutos työarjessa voi luoda kokonaan uuden toimintakulttuurin.
Pienen Valon luennot tarjoavat ajatuksia herättäviä näkökulmia työhyvinvointiin, johtamiseen ja työyhteisön toimintaan. Avataan näkökulmia, miten ihmisten hyvinvointi, vuorovaikutus ja työpaikan toimintakulttuuri voivat vaikuttaa työn sujuvuuteen ja tuloksellisuuden edellytyksiin. Pohditaan onnistumisen kokemuksia, tunnetaitoja, voimavarakeskeisyyttä, vahvuuksia, mahdollisuuksia ja merkityksellisyyttä. Syvennytään omaan vastuuseen työyhteisön jäsenenä.
Pienen Valon ajattelussa työhyvinvointi lähtee yksilöstä, vahvistuu kohtaamisissa ja näkyy työyhteisön toimintatavoissa. Kun ihmiset ymmärtävät paremmin itseään ja toisiaan, syntyy parempia edellytyksiä sujuvalle yhteistyölle, työn laadulle ja yhteiselle onnistumiselle.
Luennolla yhdistyvät ammatillinen tieto, käytännönläheiset esimerkit ja inhimillinen näkökulma. Sisältö auttaa pysähtymään olennaisen äärelle ja pohtimaan, mitä voisimme tehdä työarjessa käytännön tasolla, kehittääksemme sitä.
● hyvinvointi osana tuloksellista työelämää
● johtaminen, kuunteleminen ja avoin keskustelukulttuuri
● psykologinen turvallisuus ja rohkeus puhua
● resilienssi yksilön ja johtajuuden näkökulmasta
● vahvuudet, voimavarat ja palautuminen
● vuorovaikutus ja yhteistyön merkitys, oma vastuu
● pienet muutokset, joilla voi olla suuri merkitys työarjessa
Luento sopii henkilöstöpäiviin, esihenkilötilaisuuksiin, tiimipäiviin ja muihin työelämän tapahtumiin.
Toteutus: valmis paketti tai teeman ja kohderyhmän mukaan räätälöity luento paikan päällä tai etätoteutuksena.
Kesto: 1-2h
Hinta: Alk. 290€
Muutos alkaa yhdestä pienestä uudesta ajatuksesta.
Kun hyvinvointia, vuorovaikutusta ja työn tekemisen tapoja kehitetään tavoitteellisesti, voidaan vahvistaa sekä ihmisten hyvinvointia, että työn sujuvuutta, laatua ja tulosta. Workshop on käytännönläheinen kokonaisuus, jossa pysähdymme työhyvinvoinnin äärelle. Workshop tarjoaa tilan yhteiselle keskustelulle, oivalluksille ja käytännön harjoituksille, joiden avulla vahvistetaan työhyvinvointia, vuorovaikutusta ja työn sujuvuutta, tunnistamalla yhdessä pieniä, mutta merkityksellisiä tapoja kehittää työyhteisön toimintakulttuuria, jolla on suora yhteys työn laatuun ja tuloksellisuuteen. Työskentely on osallistavaa ja käytännönläheistä - tunnistamme ja löydämme yhdessä konkreettisia työkaluja paremman työarjen kehittämiseen. Osallistujat pääsevät kokeilemaan, keskustelemaan, tekemään käytännön harjoituksia ja rakentamaan toimintatapoja omaan työarkeen. Wokrkshopin osana on myös läsnäoloharjoituksia, jotka auttavat pysähtymään tärkeiden teemojen äärelle.
Palautuminen ja voimavarat – ennaltaehkäisevää työhyvinvointia
Miten tunnistaa kuormitusta ajoissa, vahvistaa palautumista ja löytää energiaa työpäivään? Miten palautuminen näkyy työn teossa? Mikropalautumisen merkitys työpäivän aikana.
Vahvuudet ja osaaminen – merkityksellisyys, pystyvyysusko
Miten tunnistaa omat ja yhteiset vahvuudet sekä hyödyntää niitä paremmin työssä? Ammattiminän ja arjen minän yhteistyö. Pystyvyysuskon merkitys.
Vuorovaikutus ja psykologinen turvallisuus
Miten rakennamme ilmapiiriä, jossa uskalletaan kysyä, pyytää apua ja ottaa vaikeitakin asioita puheeksi? Millainen merkitys omalla vuorovaikutuksella on työyhteisön jäsenenä?
Yhteistyö ja työn sujuvuus
Mikä arjessa toimii, mikä aiheuttaa turhaa kitkaa ja mitä voimme tehdä yhdessä paremmin?
Johtaminen ja työyhteisön toimintakulttuuri
Miten kuunteleminen, yhteiset pelisäännöt ja arjen johtaminen vaikuttavat siihen, miten työyhteisö toimii? Millainen on valmentava johtajuus?
● Oman tilanteen ja voimavarojen kartoitusta: osallistujat tunnistavat mm. mikä työarjessa antaa energiaa ja mikä kuluttaa sitä.
● Käytännön harjoituksia: syvennytään omaan itseemme - työkaluja palautumiseen, vahvuuksien hyödyntämiseen, vuorovaikutukseen ja oman työn sujuvoittamiseen.
● Yhteinen keskustelupohja: kysymyksiä, joiden avulla työyhteisö voi käsitellä myös haastavia asioita rakentavasti. Omaa vastuu työyhteisössä.
● Ratkaisuja arjen tilanteisiin: tunnistetaan turhaa kitkaa ja mietitään, mistä hyvästä pidetään kiinni ja mitä halutaan tehdä toisin. Pohditaan resilienssin vaikutusta työelämässä.
● Oma pieni kehittämisteko: jokainen valitsee konkreettisen asian, jota kokeilee omassa työarjessaan. Mietitään omaa vastuuta työn laatuun ja tulokseen liittyen.
● Yhteinen toimintalupaus: työyhteisö sopii yhdestä tai useammasta tavasta, joilla yhteistyötä ja hyvinvointia lähdetään vahvistamaan.
Workshop antaa yhteisen mahdollisuuden pysähtyä, vahvistaa toimivia käytäntöjä ja löytää uusia ratkaisuja. Se auttaa tekemään näkyväksi asioita, joihin työyhteisössä kannattaa kiinnittää huomiota, ja antaa konkreettisen alun kehittämiselle. Saatte teemaan sopivia työkaluja, osallistujien oivalluksia ja käytännön askelia, joilla työarjen kehittämistä voi jatkaa.
Toteutus: Valmis paketti tai yrityksenne tarpeisiin räätälöity työpaja, jolloin kesto, osallistujamäärä ja teema sovitaan yhdessä. Workshop sopii esimerkiksi tiimipäivään, työhyvinvointipäivään tai osaksi työyhteisön yhteistä kehittämistä. Paikan päällä tai erikseen sovittuna etätoteutuksena.
Usein pieni näkökulman säätö, avaa kokonaan uuden maiseman.
Kesto: 4h
Hinta: Alk. 490€
Kerro, mitä haluaisitte työyhteisössänne vahvistaa. Suunnitellaan siihen sopiva workshop.
Kehitetään työarkea – yhdessä.
Arjen kiireessä omat tarpeet, vahvuudet ja voimavarat voivat jäädä taka-alalle. Työ saattaa kuormittaa, suunta tuntua epäselvältä tai mielessä olla asioita, joita olisi hyvä pysähtyä tarkastelemaan rauhassa.
Pienen Valon yksilövalmennuksessa saat aikaa itsellesi ja ajatuksillesi. Yhdessä tarkastelemme tilannettasi, tunnistamme vahvuuksiasi ja etsimme käytännön keinoja, jotka tukevat työhyvinvointiasi ja tavoitteitasi. Sinun ei välttämättä tarvitse tietää etukäteen, mihin haluat päätyä. Riittää, että haluat pysähtyä oman tilanteesi äärelle ja kehittyä.
Sinä tunnet oman elämäsi parhaiten. Valmentajana ohjaan prosessia ja autan sinua pysähtymään, oivaltamaan sekä saavuttamaan haluttuja tavoitteita ratkaisukeskeisesti.
Kasvu ei aina tarkoita suuria muutoksia. Se voi alkaa siitä, että opit tunnistamaan omat tarpeesi, uskallat tehdä uuden valinnan tai huomaat itsessäsi jotakin, mikä on ollut pitkään piilossa.
Valmennuksen sisältö rakennetaan omien tarpeidesi ja tavoitteidesi mukaan. Teemoja voivat olla esimerkiksi:
● Itsetuntemus, tavoitteet ja ammatillinen kehittyminen
● Omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen
● Työhyvinvointi, jaksaminen ja palautuminen
● Työn ja muun elämän tasapaino
● Omien rajojen tunnistaminen ja niistä kiinni pitäminen
● Työhön liittyvät muutokset ja uuden suunnan etsiminen
● Oman toiminnan ja arjen toimintatapojen tarkastelu
Valmennuksesta voit saada:
● tavoitteellista ammatillista kehittymistä
● konkreettisia työkaluja oman työarjen kehittämiseen
● tavoitteellista kasvua ja tuloksellisuuteen vaikuttamista
● omien vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamista
● selkeyttä ajatuksiisi ja tavoitteisiisi
● vahvistaa työkykyäsi ja tavoitteiden saavuttamista
● uusia näkökulmia haastaviin tilanteisiin
● suunnan ja askelia, joita voit lähteä toteuttamaan käytännössä
Valmennuksen tavoitteet ja tapaamisten määrä sovitaan yhdessä. Voit aloittaa yhdellä tapaamisella tai valita useamman kerran kokonaisuuden, jossa asioita työstetään pidemmällä aikavälillä.
Tapaamisen kesto: 60min.
Hinta: 60e/kerta
Toteutus: etänä tai erikseen sovitusti paikan päällä
Riittää, että olet valmis pysähtymään.
Työhyvinvointi kehittyy, kun oivallukset muuttuvat käytännön teoiksi.
Hyvinvoiva työyhteisö rakentuu ihmisistä, kohtaamisista ja toimintakulttuurista, jonka luomme yhdessä. Jokaisessa työyhteisössä on vahvuuksia, voimavaroja ja mahdollisuuksia kehittyä. Joskus arjen kiire kuitenkin peittää ne alleen. Kuormitus kasvaa, yhteistyö takkuaa tai tärkeät asiat jäävät sanomatta. Nämä tekijät vaikuttavat työn sujuvuuteen, työn laatuun ja siten myös työn tulokseen.
Kehittäminen alkaa siitä, että pysähdymme ymmärtämään, mitä työyhteisössä todella tapahtuu.
Pienen Valon räätälöity työhyvinvointivalmennus auttaa muodostamaan kokonaiskuvan tilanteesta, tunnistamaan tärkeimmät kehittämiskohteet ja muuttamaan havainnot konkreettisiksi toimenpiteiksi.
Valmennus lähtee liikkeelle työyhteisön tilanteen ja tarpeiden ymmärtämisestä. Sen pohjalta tunnistamme vahvuuksia ja kehittämiskohteita, rakennamme tarpeisiin sopivan valmennuksen ja sovimme konkreettisista kehittämisteoista.
Valmennuksen tavoitteet sovitaan yhdessä teidän kanssa. Kehittämisen painopisteenä voi olla esimerkiksi:
● työyhteisön hyvinvoinnin vahvuuksien ja kehittämistarpeiden tunnistaminen
● vuorovaikutuksen, luottamuksen ja avoimen keskustelun vahvistaminen
● johtamisen ja yhteisten toimintatapojen kehittäminen
● työn sujuvuutta heikentävän turhan kitkan tunnistaminen
● voimavarojen, palautumisen ja vahvuuksien hyödyntämisen tukeminen
● konkreettisten kehittämistekojen sopiminen
Valmennus on prosessi, jossa ymmärrys muuttuu käytännön kehittämiseksi. Luodaan paremmat edellytykset yhteistyölle, työn laadulle, kehittymiselle ja kestävälle tuloksellisuudelle.
Valmennuksen sisältö sovitaan aina tarpeiden mukaan. Kokonaisuuteen voi sisältyä:
● aloituspalaveri ja tavoitteiden määrittely
● henkilöstön tilannekuvakysely ja tulosten analysointi
● yhteenveto vahvuuksista ja kehittämiskohteista
● räätälöity valmennuspäivä tai sovittu valmennuskokonaisuus
● osallistujien työkirja ja käytännön harjoitukset
● yhteinen kehittämissuunnitelma vastuineen ja aikatauluineen
● seurantatapaaminen ja sovittu loppuyhteenveto.
Palvelun laajuus, osallistujamäärä ja sisältö määritellään yhdessä.
Alkukartoitus
Aloitamme keskustelulla yrityksenne tavoitteista ja tilanteesta. Tarpeen mukaan hyödynnämme Pienen Valon työhyvinvoinnin anonyymia työhyvinvointikyselyä. Sen avulla voidaan tarkastella esimerkiksi voimavaroja, palautumista, vahvuuksia, vuorovaikutusta, psykologista turvallisuutta,työn sujuvuutta, johtajuutta ja kehityskohteita. Tästä saamme lähtökohdan kehittämiselle ja tietoa siitä, mihin huomio kannattaa suunnata.
Tunnistetaan kehittämispisteet
Käymme tulokset läpi ja tunnistamme työyhteisön vahvuudet, tärkeimmät kehittämisteemat ja mahdolliset lisäselvitystä vaativat asiat. Yhdessä määrittelemme kehittämisen painopisteet keskeisten havaintojen pohjalta.
Keskitytään teidän tarpeisiinne
Valmennus rakentuu havaittujen tarpeiden ympärille. Työskentely voi sisältää ohjattuja harjoituksia, yhteistä keskustelua, vahvuuksien tunnistamista, vuorovaikutuksen kehittämistä ja työn sujuvuuden tarkastelua. Valmennus voi olla koko työyhteisölle tai yksilövalmennusta tai sekä, että. Saatte työyhteisöllenne kohdennetun valmennuken, käytännön harjoituksia ja konkreettisia työkaluja kehittymiseen.
Muutetaan oivallukset teoiksi
Valmennuksessa valitaan konkreettiset kehittämisteot. Sovimme, mitä tehdään, kuka vastaa etenemisestä ja millä aikataululla. Näin kehittämiselle syntyy selkeä suunta ja yhteinen vastuu.
Varmistetaan, että työ jatkuu
Palaamme sovitun ajan kuluttua tarkastelemaan, mitä on saatu aikaan, mikä on edennyt ja mihin tarvitaan vielä huomiota. Seuranta voidaan toteuttaa esimerkiksi 8–12 viikon kuluttua.
Otetaan ensimmäinen askel yhdessä.
Onko teidän työyhteisönne aika pysähtyä ja kehittyä?
Aloitetaan keskustelemalla tilanteestanne ja tavoitteistanne. Sen perusteella voimme arvioida, millainen valmennus tukisi yritystänne parhaiten. Suunnitellaan teille sopiva valmennuskokonaisuus. Valmennus toteutetaan ensisijaisesti paikan päällä, sovitusti mahdollista myös etänä. Hinta määräytyy palvelun laajuuden ja osallistujamäärän mukaan.